Raumalla on 1.1.2024 alkaen Rauman Pikkunorssin siirtyessä kunnalliseksi päiväkodiksi neljä yksityistä päiväkotia ja  noin 8 yksityistä perhepäivähoitajaa.

Yksityinen varhaiskasvatus noudattaa varhaiskasvatuslakia ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteita samoin kuin kunnallinen varhaiskasvatus.

Yksityistä päiväkotihoitoa tuetaan palvelusetelillä. Yksityistä perhepäivähoitoa tuetaan kuntalisällä.

Palveluseteli yksityiseen päiväkotihoitoon

Kaikki Rauman yksityiset päiväkodit ovat palvelusetelipäiväkoteja. Yksityisessä päiväkotihoidossa on käytettävissä palveluseteli, jota haetaan Rauman kaupungilta.

  • Varmista oikeutesi palveluseteliin hakemalla sitä riittävän ajoissa, kiireellisessä työllistymisessä 2 viikkoa ennen tarvetta, muussa tapauksessa 4 kuukautta ennen lapsen aloitusta yksityisessä palveluseteli päiväkodissa.
  • Palveluseteliä haetaan jokaisesta lapsesta erikseen.
  • Palveluseteliä voi hakea vain raumalainen perhe.
  • Palveluseteliin ei ole subjektiivista oikeutta, vaan kaupunki päättää palvelusetelin myöntämisestä.
  • Palveluseteli myönnetään vähintään yhden kuukauden ajaksi.

Näin otat palvelun käyttöön

  1. Perhe hakee varhaiskasvatuspaikkaa yksityisestä palvelusetelipäiväkodista.
  2. Paikan saatuaan perhe tekee palvelusetelipäiväkodin kanssa kirjallisen palvelusopimuksen.
  3. Perhe hakee kaupungilta palveluseteliä sähköisellä hakemuksella. Palveluun kirjaudutaan pankki- tai asiointitunnuksella.
  4. Palveluseteliä tulee hakea viimeistään 4 kuukautta ennen hoidon alkamista.
  5. Äkillinen työllistyminen tai kokopäiväisen opiskelun aloitus: hakemus tulee tehdä viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon alkua.

Päätös palvelusetelin arvosta

Päiväkotihoidon hinta on perheelle päiväkodista riippuen joko samanhintainen kunnallinen varhaiskasvatus tai 10-20 euroa/kk kalliimpaa kuin kunnallinen varhaiskasvatus. Perhe saa palvelusetelistä kirjallisen päätöksen.

Ilmoitusvelvollisuus

Lapsen palvelusetelin arvo tarkistetaan vuosittain. Tarkistamista varten perheeltä pyydetään tulotiedot. Perheen tulee kuitenkin oma-aloitteisesti ilmoittaa kaupungille, kun

  • perheen tulot muuttuvat +/- 10 %, esimerkiksi työttömyyden tai työhön menon vuoksi
  • perhesuhteissa tapahtuu muutos, esimerkiksi perheenjäsenten määrä muuttuu
  • lapsen huoltajuus muuttuu
  • perheen osoite muuttuu
  • lapsen palvelutarve muuttuu
  • lapsen varhaiskasvatus päättyy.

Kuntalisä yksityiseen perhepäivähoitoon

Yksityistä perhepäivähoitoa tuetaan kuntalisällä. Yksityisen hoidon tukea ja kuntalisää haetaan Kelasta.

Raumalla kuntalisä saamisen ehtona on, että:

  • Lapsi on hoidossa yksityisessä perhepäivähoidossa: perhepäivähoitajan kotona tai perhe on palkannut hoitajan kotiin.
  • Lapsi asuu Raumalla.
  • Lapsen hoitoaika on yli 25 tuntia viikossa.

Kuntalisän suuruus 1.8.2024 alkaen

Päiväkotihoidon hinta on perheelle päiväkodista riippuen joko samanhintainen kunnallinen varhaiskasvatus tai 10-20 euroa/kk kalliimpaa kuin kunnallinen varhaiskasvatus. Perhe saa palvelusetelistä kirjallisen päätöksen.

Kuntalisän määrä yksityisen hoidon tuessa

HoitomuotoAlle 3v. lapsesta €/kkYli 3v. lapsesta €/kk
Perhepäivähoito265265
Palkattu hoitaja265265
Esiopetusikäinen lapsi117

Yksityisen perhepäivähoidon kuntalisään on 1.1.2018 alkaen ollut mahdollista saada sisaruskorotus, joka on 1.8.2024 enimmillään 157 € kuukaudessa. Palvelun tuottajalle maksettava kompensaatio suhteutetaan lapsen varhaiskasvatuksessa oloaikaan. Sisarusosuus kompensoidaan myös perheille, joiden alle kouluikäiset lapset ovat jakautuneet yksityisen ja kunnallisen varhaiskasvatuksen piiriin.

Yksityisen varhaiskasvatuksen hoitopaikat

Rauman Enkkutarha (palveluseteli)
Lastentalo Musikatti (palveluseteli)
Rauma-Repolan lastentarha (palveluseteli)
Touhula Liikuntapäiväkoti Rauma (palveluseteli)
Yksityinen perhepäivähoito