Ohjaamo Rauma
Ohjaamo on alle 30-vuotiaille nuorille suunnattu neuvonta- ja palvelupaikka. Työ-, koulutus-, raha- ja asumisasioissa saa apua Ohjaamossa päivystäviltä asiantuntijoilta.
Ohjaamo tarjoaa nuorille apua ja tukea arkeen
Ohjaamo joulutauolla. Palvelemme 7.1.2025 alkaen taas normaalisti.
Ohjaamo on alle 30-vuotiaille nuorille suunnattu neuvonta- ja palvelupaikka. Työ-, koulutus-, raha- ja asumisasioissa saa apua Ohjaamossa päivystäviltä asiantuntijoilta. Myös vapaa-aikaan liittyvissä asioissa, kuten oman harrastuksen löytämisessä autetaan. Ohjaamoon voi tulla ilman ajanvarausta ja asiassa kuin asiassa autetaan nuoren lähtökohdat huomioiden. Viikko-ohjelma ja päivystävät työntekijät julkaistaan Instagramissa @ohjaamo_rauma sekä Facebookissa sivulla Ohjaamo Rauma. Lisäksi niissä julkaistaan ajankohtaisia mainoksia mm. kesätöistä ja yhteishausta.
Rauman Ohjaamon toiminnan lähtökohtana on verkostoyhteistyön kehittäminen sekä nuorten osallistuminen kaikkeen toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Ohjaamon kautta nuoret löytävät reittejä eteenpäin työelämässä, itsenäistymisessä ja tulevaisuuden unelmien toteuttamisessa. Ohjaamoa toteutetaan Raumalla useiden hallinnonalojen, työelämän ja kolmannen sektorin kanssa yhteistyönä.
Sijainti ja palveluajat
Ohjaamo Rauma
Kunnan/alueen ohjaamo on kaikille alle 30-vuotiaille tarkoitettu paikka, jossa saat maksutonta apua ja tukea esimerkiksi
• opiskeluun
• työllistymiseen
• asumiseen
• hyvinvointiin liittyviin asioihin
Sisään voi astua aukioloaikojen puitteissa vapaasti tai ajanvarauksella. Ohjaamossa osataan auttaa ja neuvoa elämäntilanteessasi eteenpäin.
Ohjaamon toiminnasta vastaa Rauman nuorisopalvelut yhdessä sosiaali- ja terveyspalvelujen, Kelan ja TE-toimiston kanssa.
Instagram: @ohjaamo_rauma
Sijainti
Nortamonkatu 30
26100 Rauma
Palvelupaikka kartalla
Palveluajat
Tiistai-Keskiviikko 13:00-16:00
Muut yhteystiedot
Kesäduunit
Tutustu kaupungin tarjoamiin kesätyömahdollisuuksiin.
Ohjaamo
Ohjaamosta saa maksutonta apua monenlaisiin asioihin liittyen, esimerkiksi opiskeluun, työllistymiseen, asumiseen ja hyvinvointiin. Ohjaamo on avoin kaikille alle 30-vuotiaille: tietoa ja neuvontaa saa jokainen sisään astuva kotikunnasta riippumatta.