Vuonna 1970 perustettu Rauman musiikkiopisto on Rauman kaupungin ylläpitämä, ensisijaisesti lapsille ja nuorille taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetusta antava oppilaitos. Musiikkiopisto tarjoaa mahdollisuuksia opiskella ja harrastaa musiikkia pitkäjänteisesti, ja oppilaaksi voi hakeutua matalalla kynnyksellä. Opintojen aloittaminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta; oma kiinnostus ja innostus musiikkiharrastusta kohtaan riittää.  

Syksyllä 2025 alkaviin soitto- ja lauluopintoihin haetaan oppilasvalintatilaisuuksien kautta. Ilmoittautumisaika tilaisuuksiin on 1.-30.4.2025. Ilmoittautumiset osoitteessa rmo.eepos.fi. Oppilasvalintojen kautta voidaan ohjata myös piiriopetukseen, jossa opetusta voidaan järjestää pienryhmässä.

Musiikkiopistossa opiskelee noin 700 oppilasta, ja opetusta annetaan lähes kaikissa soittimissa noin 40 opettajan voimin.

Musiikin laajan oppimäärän opinnot koostuvat perusopinnoista sekä syventävistä opinnoista. Opintoihin kuuluu soitto- tai lauluopintojen lisäksi musiikin hahmotusaineiden opiskelua sekä yhteismusisointia. Musiikin hahmotusaineita, MuHa-aineita, opiskellaan ryhmässä, ja niiden opiskelu aloitetaan usein noin 9-10-vuotiaana. Yhteismusisoinnin osalta musiikkiopistossa toimii puhallin- ja jousiorkestereita, kuoroja, bändejä sekä muita kokoonpanoja. MuHa-aineiden opiskelu sekä yhteismusisointi sisältyvät lukukausimaksuun.

Musiikkiopiston kuoroihin, kanteleryhmiin sekä musiikin hahmotusaineiden ryhmiin voi osallistua ilman, että ottaa osaa oppilasvalintoihin. Alle kouluikäisille musiikkiopisto tarjoaa varhaisiän musiikkikasvatusta eli muskaria ja soitinvalmennusta. Lukuvuoden 2025-2026 muskari-, soitinvalmennus- ja kanteleryhmiin sekä kuoroihin ilmoittaudutaan toukokuun 2025 aikana osoitteessa rmo.eepos.fi.

Musiikkiopiston oppilaaksi hakeudutaan Eepoksen kautta.