Rauman kaupungin pienvenesatamat yksikkö on tapauskohtaisesti siirtänyt
veneitä kaupungin varastoalueelle, jos venettä on säilytetty venepaikkaohjeiden vastaisesti. Tällaisia tilanteita ovat olleet, kun vene on ollut toisen vuokraamalla venepaikalla, vene on ollut luvattomasti venesatama-alueella tai vene on ollut kiinnitetty huonosti ja se on aiheuttanut vahinkoa joko naapuriveneille tai venesataman laitteille tai vene on muuten haitannut sataman toimintaa.

Ennen veneiden siirtoa kaupungin varastoalueelle, veneisiin on ensin laitettu siirtokehotukset ja yritetty olla yhteydessä veneen omistajiin. Mikäli omistajia ei ole tavoitettu tai muuten veneitä ei ole haettu pois venesatamista, pienvenesatamat yksikkö on ollut pakotettuna siirtämään veneet varastoalueelle.

Rauman kaupunki on ottanut käytännökseen toimia hylättyjen veneiden kanssa seuraavanlaisesti:

  • Pienvenesatamat -taseyksikkö selvittää hylättyjen veneiden omistajien tietoja
    erilaisin keinoin, lähinnä veneen rekisterinumeron perusteella ja muilla saatavilla olevin keinoin.
  • Mikäli omistajaa ei saada selville, ilmoitetaan hylätyistä veneistä kaupungin toimesta paikallisessa
    lehdessä ja kaupungin nettisivuilla. Ilmoituksessa ilmoitetaan niistä toimenpiteistä mihin kaupunki
    ryhtyy, mikäli veneen omistaja ei ryhdy ajoissa toimenpiteisiin veneensä poistamiseksi kaupungin
    varastoalueelta.
  • Ilmoituksessa annetaan riittävä aika veneen omistajalle ryhtyä toimiin veneensä toimittamiseksi pois
    varastoalueelta, ennen kuin kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin jätteeksi luokiteltujen veneiden
    hävittämiseksi. Riittävä aika voidaan katsoa tässä yhteydessä olevan neljä kuukautta siitä päivästä
    lukien, kun asiasta on ilmoitettu lehdessä ja kaupungin nettisivuilla.
  • Mikäli tämän jälkeenkään omistaja ei ole huolehtinut velvollisuuksistaan veneensä suhteen,
    kaupungin pienvenesatamat -taseyksikkö ryhtyy toimenpiteisiin veneen/veneiden hävittämiseksi
    asianmukaisesti ja jätteen vastaanottamiseen oikeutetun tahon toimesta.
  • Mikäli vene luovutetaan omistajalle, siitä peritään omistajalta taksa, joka määräytyy veneen siirrosta
    johtuvien kulloinkin toteutuneiden kustannusten mukaan.

Lisätietoja veneiden hävittämisestä löytyy Teknisen valiokunnan päätöksestä (247 § 28.11.2023).

Hävitettävät veneet varastoalueella

Rauman kaupungin Kappelinsalmen talvisäilytyspaikan aidatulla alueella on säilytyksessä tällä hetkellä 20 hylättyä venettä. Aidatulle alueelle siirretyt veneet ovat omistajiensa venesatama-alueelle hylkäämiä, ja niitä on säilytetty venepaikkaohjeiden vastaisesti.

Veneiden omistajilla on 4 kuukautta aikaa noutaa vene pois alueelta. Aika alkaa ilmoituksen julkaisupäivästä (10.10.2024).

Vene luovutetaan vain omistajalle, ja siitä peritään veneen siirrosta aiheutuneiden kustannusten mukainen taksa.

Mikäli omistaja ei neljän kuukauden kuluessa hae venettään, se toimitetaan hävitettäväksi helmikuussa 2025.

Lisätietoja antaa

  • Yli-Kauhaluoma Pekka