Hj. Nortamon muotokuva

Tunnetun raumalaiskirjailijan Hj. Nortamon kunniaksi pystytetty pronssiveistos on Rauman ensimmäinen julkinen teos. Se paljastettiin Nortamon 70-vuotispäivänä 13.6.1930. Paljastustilaisuus oli samalla suuri raumalaisuuden ja Rauman murteen juhla. Posellin tori oli sateesta huolimatta ääriään myöten täynnä väkeä, ja keskellä toria seistä tönötti verhon peittämä pylväs. Hj. Nortamo, joka viime vuodet oli asunut Porissa ja sieltä tehnyt jaarituksillaan Rauman tunnetuksi koko valtakunnassa, saapui paikalle. Kirjailijalle myönnettiin kaupungin kunniaporvarin arvo, Wäinö Aaltosen veistämä patsas paljastettiin, ja juhlaillallisilla tuli vielä tieto, että valtioneuvosto oli myöntänyt Nortamolle professorin arvon. Illalla vastaperustettu Nortamo Seor mönsträsi hänet seuran amiraaliksi.

Kun patsas oli paljastettu ja puheet pidetty, paikalle kerääntyneet kaupunkilaiset poistuivat. Myös Nortamo poistui sateensuojaan. Näin muistelee Into ”Pärre” Parvala: ”Kiitospuhees Nortamo joudus pitämä oikke aikamoises rankkasattes, nii ett ei ollu lainkka ihme, ett Nortamo, vanh miäs heti puhes pidettyäs hak vaimos Mimmin kans sattesuaja. Nii het tliiva meill. Mnää oli sillo nuar ylioppilas ja kuulin ko Nortamo jo heti tampuuris kysys: ’Hyvä päevä Ulla, mitäs tykkäsis?’ Mnuu faster Ulla tokas suaran tappahas: ’Kyll hyvä oll, ettäs pysti sais, vaikkas katokki niinko skorsteeni nokast.’ Nortamoll ol lysti.”

Nortamo (alkujaan Frans Hjalmar Nordling) oli syntynyt Raumalla v. 1860. Opiskeltuaan lääkäriksi Helsingissä hän palasi kotikaupunkiinsa ja toimi lääkärinä Raumalla vuosina 1889–1900. Sen jälkeen Nortamo toimi Porin kaupunginlääkärinä lähes kolmekymmentä vuotta. Hj. Nortamo tuli tunnetuksi kirjallisesta tuotannostaan, josta tunnetuimpia ovat mm. Mnää ja Tasala Wilkk ja Hakri Iiro, Raumlaissi jaarituksi ja Umme ja pimjä. Hän kirjoitti lähes koko tuotantonsa Rauman murteella, ja teoksissaan hän on kuvannut humoristisesti pienen satamakaupungin elämänmenoa, asukkaita ja tapoja.

Wäinö Aaltonen (1894–1966) on suomalaisen kuvanveiston merkittävimpiä edustajia. Hän sai alkujaan taidemaalarin koulutuksen. Kuvanveistäjänä hän hylkäsi realismia korostavan kuvanveiston. Hänen uransa vakiintui 1920-luvulla, jolloin hänen klassistinen modernisminsa sai kansallistaiteen leiman. Aaltonen tyylitteli muotoa sekä keskittyi etsimään valoa ja liikettä veistoksissaan. Monissa taiteilijamuotokuvissaan Aaltonen hylkäsi perinteisen ja kaavamaisen rintakuvan rajaten muotokuvan puhtaasti kasvoihin. Myös Nortamon muotokuvassa teoksen rajaus korostaa kirjailijan kasvoja ja ilmettä. Wäinö Aaltosen muita julkisia veistoksia ovat mm. Paavo Nurmen juoksijapatsas, Helsinki (v. 1924), Hämeensillan veistokset, Tampere (v. 1929), Aleksis Kiven patsas, Helsinki (v. 1939) ja Eduskuntatalon veistokset.