Rauman kaupungin elinkeinoneuvottelukunnan toiminta

Rauman kaupunginhallituksen päätöksellä perustettiin vuonna 2010 elinkeinoneuvottelukunta, jossa ovat edustettuina kaupungin virkamiesjohto, elinkeinoelämä ja keskeiset sidosryhmät. Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia yhteistyöelimenä yrittäjien ja kaupungin välillä. Sen tarkoituksena on pyrkiä vaikuttamaan elinkeinoelämän suotuisaan kehitykseen edistämällä elinkeinoelämän ja kaupunginhallinnon suhteita. Neuvottelukunnan tavoitteena on avointa keskustelua käymällä vaikuttaa ajankohtaisten elinkeinoasioiden käsittelyyn ja niitä koskevaan päätöksentekoon.

Neuvottelukunta kokoontuu tarpeen mukaan 3–4 kertaa vuodessa. Neuvottelukunnan asioiden valmistelusta ja sihteeritehtävistä huolehtii kaupunkikehitysyksikkö. Neuvottelukunta nimeää keskuudestaan puheenjohtajan ja neuvottelukunta voi tarvittaessa kutsua lisää asiantuntijoita. Elinkeinoneuvottelukunnan toimikausi on kaksi vuotta.

Neuvottelukunnassa ovat edustettuina Rauman kaupungilta kaupunginjohtaja, teknisen toimialan toimialajohtaja, kaavoitusjohtaja, kaupunkikehitysjohtaja ja kaksi yritysasiantuntijaa. Rauman Kauppakamari, Satakunnan ELY -keskus, Satakunnan TE-toimisto, Satakuntaliitto, Satakunnan Yrittäjät ry, Rauman Yrittäjät ry, Finnvera, Leader Ravakka, ProAgria Länsi-Suomi ja ammattijärjestöt valitsevat omat edustajansa neuvottelukuntaan.

Kokouksissa on vakiopykälänä neuvottelukunnan jäsenten tilannekatsaukset ja rahoittajien edustajien katsaukset.

Kokousmuistiot

  • Kotiranta Mirja