Maailmanperintöarvot huomioitava

Rakennettuun ympäristöön ja rakennuksiin kohdistuvat toimenpiteet ovat lähes aina luvanvaraisia. Vanhassa Raumassa pitää lisäksi huomioida kohteen maailmanperintöarvot. Kun Vanhassa Raumassa suunnitellaan rakentamis- ja muutostöitä, kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä viranomaisiin. Vanhan Rauman rakentamisen ohjaus sekä maailmanperintökohteen hoitoon ja maailmanperintöavustuksiin liittyvät asiat hoidetaan monen eri tahon yhteistyönä.

Vanhan Rauman erityisyydestä johtuen alueella noudatetaan normaalia tiukempaa ohjausta ja valvontaa. Lähes kaikki muutostoimenpiteet Vanhassa Raumassa edellyttävät lupaa. Nekin toimenpiteet, jotka eivät välttämättä tarvitse lupaa, mutta ovat merkityksellisiä, käsitellään tarvittaessa joko Vanhan Rauman erityiselimessä tai suunnittelun ohjausta antavan arkkitehdin kanssa.

Vanhan Rauman erityiselin ohjaa tavoitteiden toteuttamista

Alueen rakentamiselle asetettujen tavoitteiden toteuttamista ohjaa Vanhan Rauman erityiselin, joka koostuu kaupunginhallituksen nimeämistä luottamushenkilöistä sekä Museoviraston ja Rauman kaupungin asiantuntijoista.

Erityiselintä on kuultava Vanhassa Raumassa toteutettavien rakennushankkeiden osalta ennen lupakäsittelyä. Vanhan Rauman suunnittelua ohjaava arkkitehti valmistelee lupaa vaativien toimenpiteiden lausunnot erityiselimelle, joka ottaa kantaa käsiteltävään hankkeeseen ja antaa lausuntonsa rakennusvalvonnalle. Mikäli erityiselin ei ole yksimielinen, tulee asiasta pyytää erikseen lausunto Museovirastolta.

Rakennusvalvonta ratkaisee lupa-asiat

Toimenpiteistä tulee olla yhteydessä jo heti suunnitteluvaiheen alussa suunnittelun ohjausta antavaan arkkitehtiin. Lisäksi kaupunki tarjoaa korjausneuvontaa toimenpiteiden toteuttamiseen. Kun hanke koskee vanhan korjaamista samanlaiseksi ilman muutoksia opastusta saa korjausneuvontaa antavalta arkkitehdiltä. Rakenneteknisissä asioissa neuvontaa saa rakennusvalvonnasta.

Kaikki lupahakemukset (rakennuslupa, toimenpidelupa, toimenpideilmoitus, poikkeamislupa) toimitetaan Rauman kaupungin rakennusvalvontaan, josta saa myös yleistä neuvontaa lupa-asioissa. Rakennusvalvontaan on tarpeen olla yhteydessä jo hyvissä ajoin suunnitteluvaiheessa, jotta varmistutaan millaisia lupia toimenpiteet edellyttävät.

Rakennuskielto

Vanhan Rauman alueelle asetettu rajattu rakennuskielto asemakaavan muuttamista varten astui voimaan 13.7.2016. Kielto on voimassa kaksi vuotta kerrallaan ja sitä voidaan tarvittaessa jatkaa asemakaavan uudistamisen keskeneräisyyden vuoksi.

Rakennuskielto on rajattu koskemaan:

  • uudisrakentamista
  • rakennusten tai rakennusten osien purkamista
  • rakennusten laajentamista
  • vähäistä suurempia julkisivumuutoksia
  • käyttötarkoituksen muutoksia

Poikkeamislupa

Rakennuskiellon aikana niille hankkeille, joita rakennuskielto koskee, on haettava poikkeamislupaa. Näiden hankkeiden osalta tulee olla hyvissä ajoin yhteydessä poikkeamisluvat valmistelevaan arkkitehtiin. Poikkeamislupahakemus jätetään rakennusvalvontaan. Hakemuksesta pyydetään lausunnot ELY-keskukselta ja Museovirastolta. Poikkeamisen ratkaisee Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto.

Poikkeamisluvan yhteydessä käsitellään vain kaavan kannalta olennaiset asiat, joten se ei poista tarvetta rakennusluvan hakemiselle ja asian käsittelemiselle Vanhan Rauman erityiselimessä. Näin ollen poikkeamisluvan myöntämisen jälkeen suunnitelman yksityiskohtia saattaa olla vielä tarpeen muokata ennen kuin varsinainen rakennuslupa voidaan myöntää.

Kaikki lupahakemukset (rakennuslupa, toimenpidelupa, toimenpideilmoitus, poikkeamislupa) toimitetaan Rauman kaupungin rakennusvalvontaan, josta saa myös yleistä neuvontaa lupa-asioissa. Rakennusvalvontaan on tarpeen olla yhteydessä jo hyvissä ajoin suunnitteluvaiheessa, jotta varmistutaan millaisia lupia toimenpiteet edellyttävät.

Lisätietoja antavat

  • Raitio Henri

  • Tammi Mervi

  • Heinilä Timo

  • Ernvall Piritta