Tonttipuiden kaataminen
Puiden kaataminen ilman maisematyölupaa
Tontilta voidaan kaataa puita ilman maisematyölupaa, kun kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
– Vanhan Rauman asemakaava-alueella, mikäli alueen suunnittelua ohjaava arkkitehti (kaavoitusarkkitehti) puoltaa puiden kaatamista.
– Puita kaadetaan enintään viisi ja tontille jää puita vielä kaatamisen jälkeenkin.
– Asemakaavassa ei ole puita koskevia suojelumääräyksiä. (Tällaisia ovat esimerkiksi: ”Säilytettävä puu”, aluemääräys A/s eli ”korttelialue, jolla ympäristö säilytetään”).
– Puut eivät kasva sellaisella tontin osalla, jolla asemakaavan mukaan tulee olla puita.
– Puut eivät ole maisemakuvallisesti merkittäviä, esimerkiksi komeita vanhoja yksittäispuita, puuryhmiä, puukujanteita tai vastaavia, joiden häviämisellä olisi ympäristöä olennaisesti köyhdyttävä vaikutus.
– Rajalla kasvavien puiden kaataminen edellyttää naapurin suostumusta.
– Ympäristölleen välitöntä vaaraa aiheuttavan puun voi kaataa ilman lupaa.
Lupa kaatamiseen tarvitaan, mikäli edellä mainitut ehdot eivät täyty. Tällöin kaatamista varten tulee pyytää vähintään kaupungin rakennusvalvonnan lausunto toimenpiteen vähäisyydestä. Jos toimenpidettä ei voida katsoa vähäiseksi, edellyttää puiden kaataminen maisematyöluvan.
Puustoa ja puiden poistamista koskeva ehto tontinvuokrasopimuksissa ja mahdollinen maisematyötarve
Kaupunginvaltuusto on (29.9.2014 § 105) antanut yleisen suostumuksen, siihen, että vuokralainen voi kaupungin maista vuokratuilla asuin-, loma-asumis- ja yritystonteilla tai rakennuspaikoilla vuokrasopimuksen estämättä kaataa tontilta puita ja pitää kaadetun puuaineksen omanaan.
Tarvittaessa vuokralainen huolehtii omalla kustannuksellaan asemakaava-alueella maisemaa muuttavan puun tai puiden kaatamisen edellyttämän maisematyöluvan (maankäyttö- ja rakennuslaki 128§) hakemisesta rakennusvalvonnan palveluyksiköstä.
Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan puunkaadosta ja puujätteen käsittelystä omalla kustannuksellaan. Vihertoimi poistaa harkintansa mukaan vain riskipuiksi arvioimansa puut, mikäli vuokrasopimus sitä edellyttää.