Kaavassa voi olla määräyksiä muun muassa sallittujen rakennusten koosta ja määrästä. Rakentamistapaohjeissa voi olla määräyksiä esimerkiksi rakennusten sijoittamisesta, kattomuodosta, julkisivun materiaaleista tai väreistä. Rakennuttajan on itse huolehdittava määräysten noudattamisesta, riittävän suunnitteluosaamisen ja vastuuhenkilöiden hankkimisesta sekä rakentamisen kaavanmukaisuudesta ja rakennusjärjestyksen määräysten noudattamisesta. Suunnitelmien tulee olla määräysten mukaisia. Rakennuskohteen on täytettävä rakentamismääräyksissä asetetut olennaiset tekniset vaatimukset.

Rakentamisessa on aina noudatettava rakentamisen sääntelyä:

  • kaavassa osoitettua rakennusoikeutta ei saa ylittää
  • asemakaavaa ja yleiskaavaa tulee noudattaa
  • olennaisten teknisten vaatimusten on täytyttävä
  • rakennusjärjestystä on noudatettava

Jos rakentaminen ei ole kaavanmukaista, sille on aina haettava poikkeamislupa (esim. rakennusalan rajan vähäinenkin ylitys). 

Minne voin rakentaa? 

Kaavanmukaisuus tarkoittaa, että 

  • rakennetaan olemassa olevalle aiotun käyttötarkoituksen mukaan kaavoitetulle rakennuspaikalle (tontti tai muu rakennettava alue)
  • rakennuspaikalle on osoitettu rakennusoikeutta (asemakaavassa tai rakennusjärjestyksessä) eikä rakennusoikeutta ylitetä
  • rakentaminen sijoittuu
    • asemakaavassa osoitetulle rakennusalalle ja noudattaa kaavamääräyksiä sekä rakentamistapaohjeita tai 
    • oikeusvaikutteisella yleiskaava-alueella vähintään neljän metrin päähän kiinteistön rajoista tai kahdeksan metrin päähän naapurin rakennuksista

Ilman lupaa ei voi rakentaa suunnittelutarvealueella tai ranta-alueilla rakentamattomalle rakennuspaikalle. Ranta-alueille ei saa rakentaa ilman poikkeamispäätöstä lukuun ottamatta olemassa olevan rakennuspaikan lisärakentamista samaan pihapiiriin tai rakentamisen sallivaa ranta-asemakaavaa tai oikeusvaikutteista osayleiskaavaa.

Mitä voin rakentaa? 

Luvanvaraisuudesta on vapautettu muun muassa seuraavat rakennuskohteet:

  • kerrosalaltaan alle 30m² rakennukset (esim. saunarakennus, talousrakennus, varasto) lukuun ottamatta asuinrakennuksia ja vapaa-ajanrakennuksia 
  • kooltaan alle 50m² erilliset katokset (esim. autokatos)
    • katoksessa vähintään 1/3 seinäalasta on auki tai aukaistavissa (esim. lasitus)
    • pinta-ala mitataan kantavien rakenteiden ulkopinnasta

Luvasta vapautetun rakentamisen yhteydessä on suositeltavaa hankkia kirjallinen suostumus naapureilta riitatilanteiden välttämiseksi. Rakentaminen ei saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa naapureille.

Rakennuksen tulee sijaita vähintään neljän metrin päässä tontin rajasta, ellei kaava salli rakentamista lähemmäs rajaa. Rakentamisen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan eikä se saa aiheuttaa haittaa naapureille. 

Rakenteiden kantavuuden osalta erityistä huomiota tulee kiinnittää rakenteiden lujuuden lisäksi lumikuorman riittävään mitoitukseen. Rakennuksen tulee olla turvallinen käyttää. Katto- ja pintavesien ohjauksesta sekä pintamaan kallistuksista on huolehdittava. Hulevesiä ei saa johtaa tontin ulkopuolelle.

Ranta-alueilla tulee lisärakentamisessa huomioida riittävä etäisyys rantaviivasta, tulva-alueet ja maisemaan sopiva rakentaminen. Pengertäminen on luvanvaraista.

Luvasta vapautetussa rakennuksessa voi olla tulisija. Savuhormin tulee sijaita vähintään neljän metrin päässä naapurin rajasta ja se tulee ulottaa yli asuinrakennuksen räystään alareunan alle 8 metrin etäisyydellä olevasta rakennuksesta.

Jos rakennuksessa on viemäröinti, tulee se liittää olemassa olevaan jätevesijärjestelmään. Muualla kuin asemakaava-alueella kantovesi voidaan imeyttää maahan Rauman kaupungin ympäristömääräysten mukaisesti.

Autosuojien sijoittamisessa ja rakentamisessa tulee huolehtia paloturvallisuudesta. Autosuojan tulee sijaita riittävällä etäisyydellä tontilla jo olevista rakennuksista sekä naapurikiinteistön rakennusalan rajasta ja rakennuksista.

Suunnittelija vaaditaan

Rakentaminen vaatii suunnittelijan ja muut vastuuhenkilöt riippuen kohteen vaativuudesta.

Vähäinen vaatimisluokka (kylmät rakennukset, vajat, vähäiset katokset) vaatii suunnittelijalta riittävää osaamista ja tavanomainen vaativuusluokka (saunarakennukset, autosuojat, isot katokset) rakentamisalan tutkinnon ja osaamisen. 

Myös kosteus- ja homevaurioiden estämiseksi, on syytä ottaa yhteyttä rakennesuunnittelijaan, jolla on kokemusta rakenteiden suunnittelusta.

Neuvontaa rakennusvalvonnasta

Rakennusvalvonta neuvoo ja ohjaa rakentamista sekä auttaa luvanvaraisuuden arvioinnissa.

Luvasta vapautetun rakentamisen osalta rakentaja hankkii riittävän osaamisen ja ohjauksen suunnittelijalta, joka ratkaisee rakentamisen tekniset vaatimukset ja varmistaa määräysten mukaisuuden.

Rakennusvalvonta ei myönnä rakentamislupaa kohteille, joihin lupaa ei todellisuudessa vaadita.

Rakennusvalvonnan yhteystiedot