Venetsialaisia juhlitaan tulevana viikonloppuna – ilotulita vastuullisesti
Uutinen
Perinteistä mökki- ja veneilykauden päätösjuhlaa eli venetsialaisia vietetään jälleen elokuun viimeisenä viikonloppuna. Veden, tulen ja valon juhlaan kuuluvat usein ilotulitteet ja erilaiset ulkotulet.
Ilotulitteiden yksityiskäyttö on sallittu Raumalla lauantaina 31.8. klo 18–24 ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta. Satakunnan pelastuslaitos muistuttaa, että ilotulitteita on käytettävä siten, että käytöstä ei aiheudu vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille tai muulle omaisuudelle. Sopivia ilotulituspaikkoja ovat aukeat alueet ja rannat, joiden läheisyydessä ei ole rakennuksia tai veneitä.
Ilotulitteita ei saa käyttää asemakaavoitetuilla asutusalueilla eikä rakennusten läheisyydessä, ja käyttöön vaaditaan maanomistajan lupa. Vanhan Rauman ja sataman alueilla ilotulittaminen on kielletty.
Ilotulitteiden kanssa tulee noudattaa ohjeita, yleistä varovaisuutta ja määrättyjä suojaetäisyyksiä. Rakettien ampujan tulee olla täysi-ikäinen.
Ohjeita ilotulitukseen
- Ilmatieteenlaitoksen antaman metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana ilotulitteiden käyttö on kielletty. Voimassa olevat varoitukset löytyvät Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta.
- Ilotulitteita ammuttaessa on aina käytettävä suojalaseja. Suojalasien käyttö on laissa määrätty pakolliseksi. Myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.
- Lue aina ostamasi tuotteen mukana seuraavat käyttöohjeet hyvissä ajoin ennen käyttöä ja noudata niitä.
- Selvitä etukäteen osoite, jossa ilotulitteita käytetään, ja lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus.
- Älä käytä ilotulitteita päihteiden vaikutuksen alaisena. Olet vastuussa hankkimiesi ilotulitteiden seurauksista tilastasi riippumatta. Älä myöskään luovuta ilotulitteita alaikäisille.
- Huolehdi omalta osaltasi siitä, että et roskaa ympäristöäsi. Huomioi, että ilotulitteet voivat kyteä pitkään käytön jälkeen. Käyttöpaikalta on syytä kerätä käytetyt raketit, padat ja muut jäänteet roskiin kuitenkin viimeistään seuraavana päivänä.