Uuden uimahallin käyttöönottovalmistelut hyvässä vauhdissa
Uutinen
Uimahallin käyttöönotto etenee suunnitellusti. Ennen joulua altaissa tehtiin muun muassa värikokeita, joilla selvitettiin, että vesi liikkuu altaissa oikealla tavalla. Lisäksi terveystarkastajat ovat käyneet ottamassa vesinäytteitä.
Uimavesinäytteiden ottaminen kuuluu uimahallin normaaliin toimintaan. Jatkuvalla näytteiden otolla varmistetaan, että allasveden laatuvaatimukset täyttyvät.
Viranomaisten vaatimia näytteitä otetaan uudessa uimahallissa kerran viikossa. Lisäksi uimahallin henkilökunta tekee uima-allasveden omavalvontaa päivittäin.
– Uima-allasveden laatuvaatimukset täyttäviä viranomaisnäytteitä tarvitaan joka altaasta kaksi ennen kuin altaissa voidaan uida. Kaikista altaista on saatu yhdet näytteet ja toiset siis tarvitaan vielä, liikuntapaikkapäällikkö Tommi Cederberg kertoo.
Koeuinneilla varmistetaan vesiprosessin ja tilojen toimivuus
Vesinäytteiden jälkeen aloitetaan suunnitelman mukaisesti koeuinnit. Ne eivät ole avoimia tilaisuuksia, vaan koeuinteihin osallistuvat uimahallin vakiokäyttäjät, seurat ja vesijumpparyhmät sekä henkilöstö.
– Koeuinteja järjestetään, jotta saadaan varmistettua, että vesiprosessi toimii oikein myös uimahallin laskennallisella maksimikäyttäjämäärällä. Samalla selvitetään pesu- ja allastilojen turvallisuutta sekä tilojen yleistä toimimista käytännössä, Cederberg sanoo.
Siirtyminen vanhasta uimahallista uuteen uimahalliin vaatii muutaman päivän, jotta esimerkiksi kassajärjestelmä saadaan siirrettyä. Tämä tarkoittaa, että väliin jää muutamia päiviä, jolloin uimahalli ei ole käytössä.