Senioreiden kulttuuriviikkojen ohjelmaa.
Kuva: Pinja Sarkkinen

Senioreiden kulttuuriviikkoja vietettiin Raumalla 7.–20.10. Kulttuuriviikkojen tarjonta on vuosi vuodelta laajentunut – tänä vuonna tehtiin jälleen ennätyksiä sekä tapahtumien että kävijöiden määrissä.

Ohjelmassa oli yli 80 tilaisuutta, muun muassa konsertteja, runo- ja yhteislaulutilaisuuksia, luentoja ja tietoiskuja, bingoa, tanssia ja liikuntaa sekä yhteisiä muisteluiltoja tuttujen valokuvien äärellä. Tapahtumien järjestäjinä toimivat kaupungin toimijoiden lisäksi paikalliset yhdistykset, yritykset ja yksityishenkilöt.

– Seniorit lähtivät jälleen kerran runsain joukoin erilaisiin tilaisuuksiin. Tapahtumissa oli vakiokävijöitä, mutta myös uusia kasvoja, mikä on ilahduttava asia. Toivomme, että harrastaminen senioreille suunnatuissa kerhoissa ja viikoittaisissa ryhmissä jatkuu myös kulttuuriviikkojen jälkeen, kulttuurituottaja Heini Järvenpää kertoo.

Perinteeksi muodostunut penkkilenkki ohjelmapisteineen keräsi jälleen satoja osallistujia sateisesta säästä huolimatta.

– Senioreita ei kurjakaan sää pysäytä. Penkkilenkillä muisteltiin torimaiseman muutosta, toteutettiin yhteisöllistä maalausta, sanailtiin runoja, eläydyttiin tanssiin ja kuultiin Jarmo Mäkilän Kiven kuninkaat -patsaan taustoista. Yhteinen lämminhenkinen kahvihetki kruunasi reissun, Järvenpää iloitsee.

Kulttuuriviikkojen myötä toteutettiin myös uusi virtuaalinen museo-opastus Laivanvarustajan koti Marelaan. Video on katsottavissa Rauman kaupungin YouTube-kanavalla.

Taidetuokiot innostivat palvelutalojen asukkaita

Ikääntyneiden palvelutaloille luotiin lähes 60 ohjelman kokonaisuus, jonka avulla tanssia, musiikkia, kuorolaulua, jaarituksia ja lasten lauluja saatettiin senioreiden luo osastoille. Rauman taidemuseon järjestämässä taidetuokioissa tutustuttiin Jarmo Mäkilän Poika-näyttelyn teoksiin sekä näyttelyn yhteydessä ilmestyneeseen kirjaan.

– Taidetuokioiden yleisö on ollut tarkkaavaista ja kiinnostunutta. Taide, taiteilija itse ja teosten takana olevat tarinat ovat rohkaisseet muistelemaan. Moni on muistanut omat kouluvuotensa, silloisten opettajien ankaratkin kurinpidolliset keinot ja Karin koulun karhukaappikin on ollut monelle tuttu. On ollut liikuttavaa huomata, kuinka pienikin ohjelmallinen tuokio antaa paljon sisältöä päivään niin työntekijöille, asukkaille kuin vierailijoillekin. Yleisön pyynnöstä tulemme jatkamaan näitä taidetuokioita myös senioriviikkojen ulkopuolella, taidetuokioita vetänyt museoamanuenssi Taina Myllyharju kertoo.

Rauman kulttuuripalvelut on koordinoinut Senioreiden kulttuuriviikkoja Raumalla vuodesta 2006 lähtien. Kulttuuriviikkojen tavoite on tuottaa raumalaisille ikäihmisille kulttuuritapahtumia ja -elämyksiä, joiden kautta voidaan tukea heidän hyvinvointiaan, yhteisöllisyyttä ja osallisuuden kokemuksia. Tapahtumakokonaisuus järjestetään vuosittain samaan aikaan valtakunnallisen Vanhustenviikon kanssa.

Kuvat: Pinja Sarkkinen

Saatat olla kiinnostunut myös näistä