Penkkilenkin kävijöitä Senioreiden kulttuuriviikolla.

Rauman kaupungin kulttuuripalvelut järjestää Senioreiden kulttuuriviikot Raumalla 7.–20.10. Valtakunnallisen vanhustenviikon kanssa samanaikaisesti järjestettävä tapahtuma tarjoaa raumalaisille ikäihmisille ohjelmaa ja elämyksiä kahden viikon ajan.

– Kulttuuriviikkojen tapahtumat ovat kaikille avoimia. Toivomme, että mahdollisimman moni ikäihminen lähtisi mukaan tapahtumiin. Myös senioreiden läheiset ovat tervetulleita osallistumaan, vastaava kulttuurituottaja Outi Lehtorinne sanoo.

Luvassa on esimerkiksi tunnelmallisia toiveruno- ja yhteislaulutilaisuuksia, luentoja, tanssia, teatteria, opastettuja kierroksia ja konsertteja. Kulttuuriviikkojen ohjelmakokonaisuuteen nostetaan lisäksi tapahtumia, joita eri yhdistykset, yritykset ja toimijat tuottavat viikoittain Rauman seudulla.

– Monet paikalliset tahot järjestävät jo nyt monipuolista kulttuuritoimintaa, kuten käsityötapaamisia, musiikkihetkiä ja yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja. Haluamme tuoda esiin mahdollisuuksia, joita ikääntyneet voivat hyödyntää myös kulttuuriviikkojen jälkeen, Lehtorinne kertoo.

Osaa ohjelmasta voi seurata kotoa käsin. Rauman museon Marelaan tutustutaan virtuaalisen opastuskierroksen kautta torstaina 17.10. klo 10. Digiopastus on katsottavissa Rauman kaupungin YouTube-kanavalla livelähetyksenä sekä jälkikäteen tallenteena.

Palvelutaloille ja ikäihmisten asuinyksiköille on räätälöity oma ohjelmakokonaisuutensa. Tänä vuonna ohjelmaa viedään jokaiseen raumalaiseen palvelutaloon, ja erilaisia esityksiä on kahden viikon aikana lähes 60.

Senioreiden kulttuuriviikkojen ohjelma löytyy Rauman kaupungin nettisivuilta osoitteesta rauma.fi/senioreiden-kulttuuriviikot. Painetun ohjelmalehtisen voi noutaa palvelupiste Pyyrmanista osoitteesta Valtakatu 2 A tai Rauman pääkirjastosta osoitteesta Alfredinkatu 1.

Suuren suosion saavuttanut Penkkilenkki tulee taas

Viime vuosilta tuttu Penkkilenkki-tapahtuma tarjoaa ikääntyneille maksutonta kulttuurin ja liikunnan iloa Rauman keskustassa perjantaina 11.10. Penkkilenkin yhdeksän ohjelmapistettä on sijoitettu noin 2,5 kilometrin mittaisen reitin varrelle.

Ohjelmassa on muun muassa yhteisöllisiä maalaushetkiä, runoja, tanssia ja hyvän mielen puistojumppaa. Rauman museon pisteillä tutustutaan Jarmo Mäkilän Kiven kuninkaat -teokseen sekä keskustellaan torimaiseman muutoksesta.

Ohjelmapisteet ovat auki klo 13–15. Kahvia on tarjolla klo 16 asti Rauman seurakunnan virastotalolla osoitteessa Kirkkokatu 2.

Penkkilenkin karttoja jaetaan kaikissa Penkkilenkin ohjelmapisteissä, kuten Vanhan Raatihuoneen edustan museopenkillä, Rauman taidemuseon edustan patsaspenkillä sekä Kaunisjärven puiston testipenkillä.

Lapista järjestetään bussikuljetus Penkkilenkille. Kyyti lähtee Lapin Osuuspankin edestä klo 12.30 ja paluu Raumalta starttaa klo 16.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä