Rauman taidemuseon Lintu ja kala! -kesänäyttely avautuu yleisölle 10.6.
Uutinen
Rauman taidemuseon kesänäyttely Lintu ja Kala! avautuu yleisölle lauantaina 10.6. Kokonaisuus on esillä 29.10. saakka. Näyttely on monipuolinen katselmus sekä nykykansantaiteen klassikoihin että uusiin lupauksiin taiteen monilta alueilta. Se tarkastelee taiteen kutsumusta, taiteilijaksi tulemisen reittejä, ja rakentaa siltoja ajassa 1950-luvulta aina tähän hetkeen saakka.
Käytössä ovat Rauman taidemuseon päänäyttelytilojen lisäksi sisäpiha, piharakennukset ja verstas. Näyttelyn kuraattoritiimin ovat muodostaneet museointendentti Heta Kaisto ja kuraattori Elina Vuorimies sekä Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioinen ja kulttuurijohtaja Helka Ketonen.
Näyttelyyn valmistuu kolme tilausteosta
Laaja katselmus käsittää 18 taiteilijaa tai työryhmää, jotka ottavat haltuun Pinnalan ja Einolan rakennusten lisäksi taidemuseon piha-alueen ja lähiympäristön.
– Ajattelimme, että näyttelyn sielu yhteen tulemisen tunteesta ja taiteen luomisvoimasta syntyy ajassa liikkumisesta, niin menneestä kuin nykyhetkestä. Väkevien ja historiallisesti vavahduttavien dokumentaaristen teosten rinnalla nähdään useita tilausteoksia, jotka ovat syntyneet tai syntyvät nyt huhti-, touko- ja kesäkuun aikana, kertoo näyttelyn kuraattori Heta Kaisto.
Raumalaislähtöinen taiteilija Jori Tapio Kalliola työskentelee RaumARS -residenssissä kesäkuun ajan, ja hänen puuveistoksensa yllättävät taidemuseon Makasiinin lisäksi myös lähipuistossa. Tampereella asuvan ja työskentelevän K. Tschährän iso maalaus koristaa Pinnalan ja Einolan välistä porttikongia. Veera Kopsalan, Siiri Kortelaisen ja Menni Renvallin muodostama työryhmä puolestaan matkusti Elis Sinistön Villa Mehuun ja kohtasi luonnon valloittaman taideympäristön.
– Hauraat taideympäristöt muuttuvat hitaasti aineettomaksi kulttuuriperinnöksi, joka säilyy muistoissa ja arkistoissa. Esimerkiksi Elis Sinistön luoman Villa Mehun perinnöksi onkin jäänyt ennen kaikkea Sinistön taiteellinen ajattelu ja performatiiviset eleet, jotka elävät inspiroimalla myös uusia tekijöitä. Veera Kopsala, Siiri Kortelainen ja Menni Renvall tekevät ilakoivalla tanssiteoksellaan kunniaa Sinistön elämänperformanssille, ja samalla antavat kyytiä kehoihin liittyville oletuksille, Kaisto jatkaa.
Näyttely on omistettu Alpo Koivumäen muistolle
Alpo Koivumäen taideympäristö ”Alpon savanni” Kauhajoella on suomalaisen ITE-taiteen merkkiteos, josta Koivumäki sai Maaseudun Sivistysliiton vuoden 2023 ITE-taiteilijan tunnustuksen. Toukokuussa kuultiin suru-uutinen, kun Koivumäki menehtyi vaikeaan ja nopeasti edenneeseen sairauteen.
– Maanviljelijänä toiminut Alpo Koivumäki aloitti taiteilijanuransa eläkeiän kynnyksellä, ja ehti luoda 30 vuotta kestäneen ihmeellisen uran taiteilijana. Olemme kiitollisia, että ehdimme tehdä tätä näyttelyä pitkälle yhdessä Alpon kanssa, vaikka hän ei ehtinyt nähdä sitä valmiina. Näyttelyssä tehdään kunniaa hänen elämäntyölleen taiteilijana. Senkin alussa oli lintu, hänen ensimmäinen veistoksensa, Kaisto sanoo.
Lintu ja kala! -näyttelyn taiteilijat ovat Elina Ansary (USA), Veli Granö, Paul Gustafsson, Tuula Huusko, Jan Kaila, Jori Tapio Kalliola, Alpo Koivumäki, Veera Kopsala, Aino Laiho & Olga Green, Chris Marker (FR), Jussi Nykänen, Juha Pesonen, Erkki Pirtola, Veijo Rönkkönen, Elis Sinistö, Kaarina Staudinger-Loppukaarre, K. Tschährä ja Artur Zmijewski (PL).