Viestimme tulevaisuuden ihmisille näyttelyn kuva

Rauman museon Marelassa voi tutustua taiteilija Timo Metsäjoen yhteisötaiteen keinoin luotuun näyttelyyn 31.10.2024 alkaen. Viestimme tulevaisuuden ihmisille -näyttely on esillä 16.4.2025 saakka. Näyttelyn mahdollistaa Niilo Helanderin säätiö.

Metsäjoki on kerännyt viestejä tavallisilta ja tunnetuilta henkilöiltä kesän 2024 aikana. Viestejä ovat jättäneet muun muassa Katri Helena, Tony Kakko, Elastinen ja Maarit Hurmerinta. Viestit on tarkoitettu 30 vuoden päähän vuoteen 2054.

– Näyttelyssä kysytään, millaisen viestin sinä haluaisit jättää tulevaisuuden sukupolville. Se koostuu sadoista ihmisten kirjoittamista postikorteista sekä videotervehdyksistä. Näyttely toimii vastapainona polarisoituneelle keskustelulle, joka keskittyy usein ongelmiin ja erimielisyyksiin. Tulevaisuus on kaikkien yhteinen, Timo Metsäjoki sanoo.

Viestit ovat yleisön nähtävillä Marelan näyttelyn ajan, jonka jälkeen ne suljetaan aikakapseliin. Kapseli on tarkoitus avata 30 vuoden kuluttua. Kapseliin taltioidaan myös muita muistoja tästä hetkestä, kuten päivän lehti. Museo kerää näyttelyn kävijöiltä ehdotuksia kapselin sisältöön.

– Marela on näyttelylle äärettömän hyvä paikka, sillä siellä historia, nykyaika ja tulevaisuus kohtaavat konkreettisesti. On mielenkiintoista nähdä, onko viestien toiveita käynyt toteen, kun kapseli aikanaan avataan, Metsäjoki jatkaa.

Extreme-metallia ja uskonnollista sanomaa

Projektin aikana käydyissä keskusteluissa ja kohtaamisissa Metsäjoki on risteillyt laidasta laitaan juttuseuran mukaan. Kaikkia kuitenkin yhdistää omalla tavallaan ajatus paremmasta tulevasta.

 – CatCat:in laulaja Virpi Kätkä nosti viestissään esiin uskonnon merkityksen, kun taas sitten extreme-metallia soittavan brittiläisen Cradle of Filth -yhtyeen Dani Filth lähestyi aihetta hieman eri kulmasta. Filthin viestin sisältöön voi tulla tutustumaan näyttelyssä, Metsäjoki vinkkaa.

Metsäjoki on projektin aikana kerännyt ihmisten tulevaisuuteen suuntaavia terveisiä muun muassa Rovaniemellä Santa Open Airissa, Porisperessä, Karmarockissa, Eurajoen markkinoilla, Blue Sea Film Festivaleilla sekä Pori Priden aikana. Näyttelyyn oman kädenjälkensä ovat jättäneet myös Eurajoen yhteiskoulun oppilaat.

Näyttelyssä kävijä voi jättää myös oman viestinsä tulevaisuuteen, ja siten osallistua näyttelyyn myös tekijänä. – Tämä on siitä antoisa projekti, sillä tämä kehittyy sitä mukaa, kun näyttelyvierailijat jättävät oman ”puumerkkinsä” osaksi yhteistä kokonaisuutta, Metsäjoki kertoo.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä