Lasten ja nuorten kuulemispäivä 2023

Tämän vuoden Rauman lasten ja nuorten kuulemispäivä järjestetään tiistaina 29.4. klo 13–16 kaupungintalon valtuustosalissa. Rauman Lasten Parlamentti, Rauman nuorisovaltuusto ja kaupungin nuorisopalvelut järjestävät kuulemispäivän tänä vuonna jo 15. kerran.

Tämänkertaisen kuulemispäivän teemoina ovat kaupunkikeskustan kehitys lasten ja nuorten näkökulmasta, kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen koululla ja päihteet raumalaisten nuorten elämässä.

Tapahtumaan kutsutaan joka vuosi kaupungin virkamiehiä, ulkopuolisia asiantuntijoita, teemoihin liittyvien kaupungin lauta- ja valiokuntien edustajat sekä kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat. Osallistujat muodostavat lasten ja nuorten kanssa ryhmiä, joissa käsitellään kuulemispäivän teemoja.

– Tilaisuuteen kutsutut asiantuntijat ottavat vastaan kolme eri ryhmää, jotka tulevat keskustelemaan heidän osaamisalueensa teemoista. Osallistuvilta aikuisilta toivotaan keskustelevaa, lapset ja nuoret huomioon ottavaa otetta. Tärkeintä on, että lasten ja nuorten näkemyksiä kuullaan, nuorisopäällikkö Rea Poikonen sanoo.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä