Rauman kaupunki valmistelee Reksaaren Kartun tilan myyntiä
Uutinen
Reksaaren Kartun tilaa esitetään myytäväksi huutokaupalla kevään 2025 aikana. Reksaaren saavutettavuudesta ja retkeilymahdollisuuksista on tehty taustaselvitys, jossa Kartun tilan myyntiä on tarkasteltu saaren kokonaiskehittämisen kannalta. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 21.10.
Kartun tila on vuokrattu matkailuyritykselle vuoden 2024 loppuun asti. Tila toimii lähivirkistysalueena ja matkailukohteena, mikä halutaan mahdollistaa myös jatkossa.
– Osayleiskaavassa Kartun tila on kaavoitettu matkailupalvelujen käyttöön, joten se olisi otollinen kohde matkailupalveluja tarjoavalle yritykselle. Reksaari on tunnettu retkeily- ja luontokohde, joka on suurimmaksi osaksi Rauman kaupungin omistuksessa ja luonnonsuojelualuetta, projektikoordinaattori Leila Stenfors kertoo.
Taustaselvityksessä tutkittiin eri vaihtoehtoja, joista yksi on tilan myyminen yksityiskäyttöön. Myös se mahdollistaisi saaren muiden alueiden retkeilykäytön jatkossa.
Tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpulan mukaan Kartun tilan rakennuksissa on merkittäviä korjaustarpeita, samoin kuin Kuuskajaskarissa ja Kylmäpihlajassa, joten kaupungin kannalta Kartun tilan myyminen on järkevä ratkaisu. Rauman saariston kehittämissuunnitelman myötä Kuuskajaskari ja Kylmäpihlaja ovat ensisijaisia investointikohteita.
Kävelysilta Reksaareen suunnitteilla
Vuoden 2025 suunnitelmiin ja talousarvioesitykseen sisältyy varaus Omenapuumaansuntin yli kulkevan kävelysillan rakentamisesta. Hanke alkaisi taustaselvityksillä ja lupahakemusten tekemisellä ensi vuonna. Reksaaren saavutettavuuteen liittyvän selvityksen tulos puoltaa kävelysillan rakentamista. Päätös asiasta tehdään talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Taustaselvitys ja Reksaaren kehittämissuunnitelmat tukevat Kartun tilan säilymistä matkailukäytössä ja sen myyntiä matkailutoimintaa varten.
– Saaren ympärivuotisen retkeily- ja matkailukäytön edellytykset tulevat merkittävästi kasvamaan, mikäli suunniteltu siltainvestointi sekä saaren ja Omenapuumaan retkeilyreitistön kehittäminen toteutuvat. Sillan rakentaminen mahdollistaisi Reksaareen ympärivuotisen pääsyn ilman veneyhteyttä, Leila Stenfors sanoo.