Satakunta-päivää vietetään Otson päivänä perjantaina 11.10. Päivän tarkoitus on juhlistaa Satakuntaa ja satakuntalaisuutta yhdessä maakuntana. Tänä vuonna teemana on satakuntalainen kulttuuri.

Satakunta-päivä osuu Ilon ja valon Satakunta -hankkeen tapahtumaviikoille, jotka jatkuvat aina 31.10. asti. Hanke on haastanut Satakunnan kunnat toteuttamaan oman osateoksen ”satakuntalaisten yhteinen sormenjälki” -teokseen.

– Raumalla vietetään parhaillaan senioreiden kulttuuriviikkoja. Satakunta-päivän teema kytkeytyy tapahtumaamme osuvasti. Rauman sormiväriteoksen toteutus on otettu osaksi kulttuuriviikkojen ohjelmaa. Teoksen taiteilee ikäihmisistä koostuva ryhmä, vastaava kulttuurituottaja Outi Lehtorinne kertoo.

Kunnissa valmistuneet teokset ripustetaan esille Satakuntaliiton toimistolle 16 teosta kattavana kollaasina.

Senioreiden kulttuuriviikkojen ohjelmassa on perjantaina muun muassa Penkkilenkki sekä Salokimusiikin aarreaitta -konsertti Kulttuuritalo Posellissa. Lisätietoja löytyy osoitteesta rauma.fi/senioreiden-kulttuuriviikot.

Karin kampuksen avoimet ovet -tapahtumassa kulttuurielämyksiä

Karin kampuksella järjestetään avoimet ovet -tapahtuma perjantaina 11.10. klo 15.30–19. Illan ohjelmassa on muun muassa opastuksia, musiikkia sekä kampuksen taideteosten esittelyjä. Tilaisuus on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen.

– Satakunta-päivän kulttuuriteema sopii tapahtumaamme hienosti. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan upeaan kampukseemme ja kokemaan kulttuuria uusissa tiloissamme, Hj. Nortamon peruskoulun rehtori ja kampuksen johtaja Kaisa Eskola sanoo.

Vierailijat voivat pysäköidä kampuksen takana sijaitsevalle parkkipaikalle. Karin kampus sijaitsee osoitteessa Aittakarinkatu 10.

Liput liehuvat kaupungintalon edustalla

Rauman kaupunki juhlistaa satakuntalaisuutta nostamalla Suomen ja Satakunnan liput kaupungintalon edustalle eturivin lipputankoihin. Myös muut kaupungin kiinteistöt voivat halutessaan liputtaa Satakunta-päivänä Suomen lipulla.

Lisäksi vanhan kaupungintalon torni valaistaan sinisellä teemavärillä.

Lisätietoa Satakunta-päivästä löytyy osoitteesta satakunta.fi.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä