Uutinen julkaistu 27.11. klo 7.52.

Rauman kaupunkialuetta koetelleet tulvat aiheuttivat ongelmia myös vesilaitoksen ympäristössä tiistaina 26.11. Tulvan seurauksena tiettyjä vedenkäsittelyvaiheita on toistaiseksi pois käytöstä. Tämän vuoksi juomaveden maussa saattaa esiintyä muutoksia keskiviikosta 27.11. alkaen, mutta vesi on edelleen terveellistä ja laadultaan terveysvaatimukset täyttävää.

Tulvantorjuntatyöt vesilaitoksella aloitettiin pelastuslaitoksen ja vapaapalokunnan toimesta tiistaina. Vettä pumpattiin pois piha-alueelta, ja järviveden pääsy vesilaitokselle estettiin rakentamalla maavalli.

– Vesilaitoksen tilanne on hallinnassa. Pelastuslaitos on suorittanut tehtävänsä ja Rauman Vesi jatkaa tällä hetkellä tilanteen normalisointia. Valumavesiä on edelleen paljon maastossa ja verkostoissa, mikä työllistää henkilöstöämme edelleen, liikelaitosjohtaja Jukka Vastamäki sanoo.

Äyhönjärventie on avattu liikenteelle. Tie suljettiin tiistai-iltana vesilaitoksen kohdalta, jotta pelastuslaitos pystyi pumppaamaan vettä pois vesilaitoksen tontilta.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä