Joulurauhan julistus Vanhalla Raatihuoneella.
Joulurauhan julistus Vanhalla Raatihuoneella. Kuva: Pinja Sarkkinen.

Rauman joulurauha julistetaan perinteiseen tapaan jouluaattona 24.12. Vanhan Raatihuoneen edustalla. Tilaisuus alkaa klo 11.50 Rauman Soittokunnan esittämällä En etsi valtaa loistoa -kappaleella ja Rauman mieskuorojen esittämällä Pretoriuksen joululaululla.

Kaupunginjohtaja Esko Poikela julistaa joulurauhan klo 12. Tilaisuuden lopuksi lauletaan yhdessä yleisön kanssa Maamme-laulu.

– Joulurauhaa on julistettu raumalaisittain yli 300 vuoden ajan. Rauman jo 1600-luvun loppupuolelta peräisin oleva joulurauhan julistus on vanhin Suomessa tunnettu suomenkielinen julistusteksti. Nykyisin luettava teksti on vuodelta 1919, museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari kertoo.

Joulurauhan julistuksen voi kuunnella myös Radio Ramonasta jouluaattona klo 12.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä