Rauma on Viljami Julkusen muusa
Uutinen
Artistinimellä Lilbro tunnettu Viljami Julkunen on viihtynyt Helsingissä vietettyjen vuosien jälkeen taas kotikaupungissaan Raumalla. Kotimaisemissa syntyi myös Julkusen ensimmäinen albumi VILJAMI > LILBRO, joka julkaistiin keväällä.
– Albumin teko oli pitkä rupeama, ja sen jälkeen olen pitänyt vähän lomaa. Kesällä oli muutamia keikkoja, ja nyt syksyllä on taas painettu uutta musaa, Julkunen kertoo kuulumisiaan.
Uusin kappale 26100 tuli ulos marraskuun alussa. Siinä, kuten Julkusen musiikissa muutenkin, muusana toimi kotikaupunki Rauma.
– Biisi kertoo taustastani ja siitä, mitä olen Raumalla kokenut, Julkunen kertoo.
Syksyn aikana Julkunen on tehnyt myös yhteisiä kappaleita muiden artistien kanssa. Hän iloitsee siitä, että Raumasta on viime vuosina tullut tunnetumpi myös musiikkipiireissä.
– Silloin, kun itse aloitin musahommia, Rauma ei ollut vielä niin tunnettu musakentällä. Nyt uusia junnuja tulee täältä lisää alalle, ja olemme onnistuneet tuomaan Raumaa kartalle. Se on hienoa.
Viime vuosina Raumasta on tullut tunnetumpi myös musiikkipiireissä.
Lapsuus musiikin ja teatterin parissa
Julkunen harrasti lapsena Raumalla kesäteatteria. Musiikkiuraan toi potkua muun muassa Karin koulun musiikkiluokka, jota hän kävi alakoulun 3.–6. luokat.
– Olin mukana Kari ja Kakrut -musiikkiryhmässä ja arvostan isosti niitä oppeja, joita sain siellä. Musiikki on ollut aina verissä, mutta koulussa opetettiin paljon musiikin teknistä puolta ja opin muun muassa soittamaan rumpuja, Julkunen muistelee.
Myöhemmin hän alkoi tehdä itse freestyle-räppiä ja äänitti kappaleitaan viikonloppuisin Radio Ramonassa.
Ensilevy syntyi Raumalla
Julkunen kiinnitettiin PME Recordsiin vuonna 2020. Hän muutti välillä Helsinkiin, mutta palasi Raumalle tekemään esikoislevyään.
– Päivät kuluvat pääasiassa kämpillä, studiolla ja kuntosalilla. Vaikka Raumalla on tullut taas asuttua jo pidempään, tykkään edelleen ihan perusjutuista, esimerkiksi käppäilystä vanhassa kaupungissa ja sen tunnelman fiilistelystä.
Seuraavaksi on edessä muutto takaisin toiseen kotiin Helsinkiin.
Tämä juttu julkaistiin Rauma-lehdessä, joka ilmestyi 4.12. Jos lehti ei kolahtanut sinun postilaatikkoosi, anna siitä palautetta osoitteessa jakelupalaute.fi. Rauma-lehti on luettavissa sähköisesti Issuu-palvelussa.