Rauma on mukana LiikU talvella -kampanjassa 10.1.–31.3.
Uutinen
Rauma on mukana Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n LiikU talvella -kampanjassa, jossa kerätään kirjauksia eri ulkoliikuntalajeista talven aikana. Kampanjan tavoitteena on haastaa ja motivoida ihmiset liikkumaan omien kilometritavoitteidensa mukaan.
Kirjauksia voi tehdä 10.1.–31.3. hiihdosta, kävelystä, sauvakävelystä, juoksusta, lumikenkäilystä, maastopyöräilystä, potkukelkkailusta, pyöräilystä, luistelusta, retkiluistelusta sekä soveltavasta liikunnasta.
Kuntien välisessä kisassa on kolme sarjaa. Rauma on mukana kuntakisan yli 10 000 asukkaan sarjassa.
Kirjaukset tehdään joko mobiilisovelluksella, paperiseen kirjauskorttiin tai Lähdepellon, Pyytjärven ja Lapin Talvialhon kuntoradoilla oleviin merkkausvihkoihin. Liikkuen läpi vuoden -mobiilisovelluksen voi ladata Google Play tai App Store -kaupoista. Sovellus toimii henkilökohtaisella tunnuksella.
– Paperisia kirjauskortteja voi noutaa kuntoratojen postilaatikoista, joihin ne tulee myös palauttaa 3.4. mennessä, liikuntakoordinaattori Kimmo Kouru kertoo.
Rauman kaupunki jakaa kampanjaan osallistujien kesken hiihtoaiheisia palkintoja kampanjan päätteeksi. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Nimet löytyvät myös Rauman liikuntapalveluiden nettisivuilta.
Tarkemmat tiedot ja kirjausohjeet löytyvät osoitteesta liiku.fi/liikutalvella. LiikU talvella -kampanjan järjestävät yhteistyössä LiikU ry sekä osallistuvien kuntien liikuntatoimet.