Pitsikaupungin joulun kokonaisuudesta kerätään palautetta 7.1. asti
Uutinen
Pitsikaupungin joulun vuoden 2024 kokonaisuudesta ja toteutuksista kerätään palautetta sekä kehitysehdotuksia sähköisen kyselyn avulla 7.1. asti. Kyselyn linkki löytyy myös osoitteesta pitsikaupunginjoulu.fi. Palautekyselyyn voi vastata suomeksi tai englanniksi. Vastaajien kesken arvotaan Rauma-aiheisia palkintoja.
– Pitsikaupungin joulun tuottamisessa isossa roolissa ovat paikalliset toimijat sekä kaupunkilaiset, joten otamme mielellämme vastaan ideoita ja toiveita jouluun liittyen. Tänä vuonna esimerkiksi Pitsikaupungin joulun postikorttileimasin toteutettiin kaupunkilaiselta saadun idean pohjalta, Pitsikaupungin joulun koordinaattori Krista Mård kertoo.
Raumalla on järjestetty runsaasti jouluista ohjelmaa 23.11. alkaen. Useista tapahtumista ja kohteista voi nauttia vielä ensi vuoden alkupuolelle asti. Pitsikaupungin joulu päättyy 6.1.2025.