Pärskän uimahyppytorni halukkaiden käytössä
Uutinen
Bergströmin lammelle eli Pärskälle on asennettu uimahyppypaikka lauantaina 24.8. Kyseessä on yksi Rauman kaupungin vuoden 2024 osallistuvan budjetoinnin toteutuksista. Uimahyppytorni sai Mnuu huki –äänestyksessä yli 350 ääntä.
Hyppytorni on kelluvalla ponttoonilaiturilla, joka sijaitsee noin kymmenen metrin uimamatkan päässä Pärskän rantalaiturista. Tornin edustalla veden syvyys on noin neljä metriä, ja pohja on tarkistettu sukeltamalla. Tornissa on hyppytasot metrin ja kolmen metrin korkeudella.
– Hyppijöillä pitää olla uimataito kunnossa veden syvyyden ja rannan etäisyyden takia. Tietysti muutenkin toivotaan, että hypellessä varotaan muita ja mennään kukin vuorollaan, vs. liikuntatoimenjohtaja Ari Rajamäki muistuttaa.
Alkuperäisissä ehdotuksissa uimahyppypaikkaa ehdotettiin merenrantaan tai Monnanlammelle, mutta Pärskälle se oli paremmin toteutettavissa. Pärskän parantamista ehdotettiin myös erikseen. Rannalle on kesän aikana asennettu myös lasten trampoliineja.
Uimahyppytornin toimitti paikalleen asennettuna Alekki Oy. Kokonaiskustannus oli noin 23 000 euroa. Bergströmin lampi on yksi Rauman Eu-uimarannoista. Se sijaitsee osoitteessa Lännentie 1.