Pärskän laituri ja hyppytorni.
Osallistuvan budjetoinnin vuoden 2024 äänestyksen voitti Pärskän uimahyppytorni.

Rauman osallistuvan budjetoinnin Mnuu hukin äänestysvaihe alkaa tiistaina 22. huhtikuuta. Tällä hetkellä ideointivaiheessa saatuja ehdotuksia käydään läpi ja niiden toteutuskelpoisuutta arvioidaan.

Ideointivaiheessa saatiin ennätykselliset 125 ehdotusta. Ehdotuksia kerättiin tänä vuonna teemoittain. Ehdotuksista suurin osa koskee lapsiperheitä, liikuntaa tai kuntalaisten hyvinvointia.

– Ideoiden joukossa on myös paljon joko kokonaan samoja tai hyvin lähellä toisiaan olevia ehdotuksia. Tavoitteena on saada äänestysvaiheeseen 10–15 sääntöjen mukaista ja parasta ehdotusta, joista raumalaiset saavat valita mieleisensä, controller Jyrki Sundman sanoo.

Äänestysvaiheen alkamisesta, äänestettävistä kohteista ja äänestyslomakkeesta tiedotetaan uudelleen tiistaina. Äänestys on avoinna kaksi viikkoa.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä