Maailman salibandyhuiput saapuvat Raumalle
Uutinen
Teksti: Marko Östman
Raumalla järjestetään lokakuussa neljän maan salibandyturnaus, joka kerää yhteen lajin parhaat pelaajat. Salibandyhuuma on kiihtynyt jo kuukausia. Odotukset ovat huipussaan, mutta niin ovat myös tavoitteet.
Rauman ydinkeskustaan, kaupungintalon viereiselle tontille rakentui kesäkuun puolivälissä salibandykenttä, joka on ollut läpi kesän kaupunkilaisten käytössä.
Suomen Salibandyliiton raumalainen myynti- ja kehitysjohtaja Mikko Aikko sai idealleen kaupungin suunnalta vihreää valoa ja kenttä valmistui yhteistyössä Rauman SalBan toiminnanjohtaja Joni Rokosan ja seuran aktiivien kanssa.
Salibandykaukalo keskeisellä paikalla oli vasta alkusoittoa, sillä sen tarkoituksena on ollut omalta osaltaan virittää kaupunkilaiset lokakuun suurtapahtumaan. Tuolloin Raumalla pelataan miesten ja U19-miesten neljän maan Euro Floorball Tour -turnaus.
– Kyseessä on todennäköisesti isoin Raumalla koskaan järjestetty kansainvälinen urheilutapahtuma. Urheilukaupungissa järjestetään vuosittain erilaisia turnauksia ja tapahtumia, joten täältä löytyy kyllä kokemusta ja osaamista, Aikko sanoo.
Euro Floorball Tour
Järjestetään 18.–20.10.2024 Raumalla ja Turussa. Turnaukseen osallistuvat Suomen, Ruotsin, Sveitsin ja Tšekin miesten ja U19-miesten maajoukkueet. Tapahtuma toimii myös kenraaliharjoituksena joulukuun miesten MM-kisoille.
Innostavan myönteinen vastaanotto
Idean juuret EFT:n järjestämisestä juuri Raumalla kantavat vuosien taakse. Työskennellessään aiemmin Rauman Lukko ry:n palveluksessa Aikko osallistui aktiivisesti Karin kampuksen liikuntahallin suunnittelupalavereihin. Jo tuolloin aikaansaavan visiönäärin ajatuksissa pyöri suuren urheilutapahtuman saaminen kotikaupunkiin.
Kun lajiliitossa avattiin keskustelu Suomessa järjestettävästä EFT:stä, Aikko ehdotti samantien Raumaa. Keskusteluja käytiin moneen suuntaan ja eri paikkakuntia kilpailutettiin. Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta korosti tiedotteessa Rauman todella halunneen turnauksen. Aikko on täysin samaa mieltä.
– Keskustelin jo varhaisessa vaiheessa kaupunginjohtaja Esko Poikelan kanssa käytännön järjestelyiden vaatimuksista, tarpeista ja resursseista, ja totesimme pystyvämme vastaamaan yhteistyössä kaikkeen tähän. Kaupungin suhtautuminen oli alusta alkaen innostavan myönteinen, Aikko kiittelee.
Paikalliset voimat pelintekijöinä
Mukaan tarvittiin myös paikallinen lajin ja suuren tapahtuman järjestelyiden vaatimukset tunteva kumppani. Kolmantena tahona EFT:tä on toteuttamassa Rauman SalBa, joka järjesti jo viime vuonna Kivikylän Areenalla seurahistoriansa toisen jäähalliottelun ja kirjautti samalla uusiksi Inssi-Divarin yleisöennätyksen yli 3000 katsojalla.
– SalBa on osoittanut pystyvänsä järjestämään ison salibandytapahtuman. Tunnen hyvin seuran ja taustalla olevat ihmiset, joten on helppo luottaa siihen, että asiat hoituvat suunnitellusti. Tuomme Salibandyliitosta omat resurssimme, jotka yhdistyvät hienolla tavalla SalBan ja kaupungin resursseihin, Aikko sanoo.
Järjestelyt vaativat kaikilta tahoilta suuria panostuksia ja ponnistuksia. Rokosa korostaa seuratoiminnan ytimen eli runsaan vapaaehtoistyön merkitystä.
– Näen SalBan roolin merkittävänä tämän tapahtuman onnistumisen kannalta. Tiedän, että pystymme vastaamaan huutoon. Urheiluvertauksena liitto on osaamisen ja resurssien kannalta ikään kuin valmentaja ja SalBa pelintekijä, joka tekee työn kenttätasolla, Rokosa taustoittaa.
Rauma näkyy myös MM-kisoissa
EFT-turnaus alkaa perjantaina Turun Kupittaalla ja jatkuu lauantaina ja sunnuntaina Raumalla. Viikonlopun aikana pelataan Kivikylän Areenalla seitsemän maaottelua ja uudella Karin kampuksella yksi maaottelu, joka on samalla liikuntahallin avajaistapahtuma.
Turnaus tuo Raumalle kahdeksan joukkuetta, mikä tarkoittaa noin 200 henkilöä. Heidän lisäkseen saapuu iso määrä tapahtumahenkilökuntaa, median edustajia sekä tuomarit. Paikalle odotetaan myös kansainvälisiä kisaturisteja kaikista osallistujamaista.
– Emme julkaise mitään tiettyä kävijätavoitetta, mutta totesin heti ensimmäisessä palaverissa, että yleisömäärien tavoitteiden on oltava isot, jotta ne motivoivat. Tavoittelemme siis kautta aikojen isointa EFT-yleisömäärää, Rokosa painottaa.
Tapahtuman yhteydessä pelataan Kivikylän Areenalla jälleen myös SalBa–FBT Karhut -divariottelu, mikä vetää omalta osaltaan väkeä.
– Rauma on nyt myös Suomen salibandymaajoukkueen markkinointiyhteistyökumppani. Kaupungin mainos näkyy pelipaitojen selkämyksessä joulukuussa järjestettävissä miesten MM-kisoissa, Aikko kertoo.
Tämä juttu julkaistiin Rauma-lehdessä, joka ilmestyi 18.9. Jos lehti ei kolahtanut sinun postilaatikkoosi, anna siitä palautetta osoitteessa jakelupalaute.fi. Rauma-lehti on luettavissa sähköisesti Issuu-palvelussa.