LähiTapiola Länsi-Suomi lahjoittaa tänä vuonna lasten ja nuorten harrastustoimintaan kaikkiaan 140 000 euroa 140-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Lahjoituskokonaisuus toteutetaan tällä kertaa uudenlaisella mallilla, jonka keskiössä ovat kunnat. Raumalle kohdistuva lahjoitus on 20 000 euroa.

Lahjoituspotti jaetaan kaikkien LähiTapiola Länsi-Suomen toimialueen 21 kunnan kesken. Jakoperusteena käytetään kuntien asukasmääriä. Kunnille myönnettävät lahjoitukset ovat vastikkeettomia ja ne tehdään käyttörahastosta, johon siirretään vuosittain varoja LähiTapiola Länsi-Suomen tuloksesta. Kuntien on kohdennettava lahjoitussumma lasten ja nuorten harrastustoimintaan vuonna 2025 siten, että se hyödyttää mahdollisimman monia.

– Panostamme kaupunkistrategian mukaisesti erityisesti lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin. Onkin aivan erityisen hienoa, että LähiTapiola merkittävänä alueellisena toimijana haluaa näyttää esimerkkiä ja tukea juuri lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Teemme jatkuvaa yhteistyötä paikallisten seurojen ja järjestöjen kanssa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus harrastaa, Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela sanoo.

Uudenlaisen toimintamallin taustalla on yhtiön halu kohdentaa tuki koko toimialueelleen mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja reilusti.

– Kuntien rooli asukkaidensa arjessa on merkittävä, ja he tuntevat myös nuoret kuntalaiset paremmin kuin kukaan muu. Luotamme vankasti siihen, että kuntien asiantuntemuksen myötä tuki on tänä vuonna vielä aiempiakin vuosia vaikuttavampi. Tästä kielii jo sekin, että kunnat ovat suhtautuneet lahjoituskokonaisuuteen erittäin positiivisesti, LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula kiittelee.

LähiTapiola Länsi-Suomi on vuosina 2023–2024 tukenut lähes sataa toimialueellaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa toimivaa yhdistystä yhteensä 100 000 eurolla.

140-vuotiaalta 140 000 euroa lasten ja nuorten harrastamiseen – ”Tärkeintä varautumista tulevaan”, LähiTapiola Länsi-Suomi, 10.2.2025

Saatat olla kiinnostunut myös näistä