Kevään katupölykausi on alkanut Raumalla
Uutinen

Raumalla mitattiin perjantaina 14. maaliskuuta korkeita katupölypitoisuuksia, ja hengitettävien hiukkasten määrä oli ajoittain erittäin korkea, 70 µg/m³, tuulisen ja kuivan pakkassään vuoksi.
Ympäristönsuojelutarkastaja Raija Huuskosen mukaan korkeita pitoisuuksia voi esiintyä myös lähipäivinä. Tilanne helpottuu katujen puhdistamisen ja mahdollisten sateiden myötä.
Katupöly voi aiheuttaa oireita erityisesti hengitystiesairaille, kuten astmaatikoille sekä pienille lapsille ja ikääntyneille. Myös terveet ihmiset saattavat kokea ärsytysoireita, kuten nuhaa, yskää sekä silmien ja kurkun kutinaa.
– Pölylle altistumista voi vähentää ulkoilemalla kauempana vilkasliikenteisistä alueista. Katupölyn kulkeutumista asunnon sisäilmaan voi ehkäistä tehokkailla tuloilman suodattimilla ja pitämällä ikkunat kiinni pölyisinä aikoina. Autoilijoita kehotetaan välttämään ajamista katujen reunoilla tai pientareilla pölyn vähentämiseksi, Huuskonen sanoo.
Ympäristönsuojelun nettisivuilta löytyy lisätietoa ilmanlaadun seurannasta.