Liikunta-, vapaa-aika- ja koulukeskus Karin kampukseen hankitaan taideteoksia avoimella portfoliohaulla 24.1.–28.2. Taiteilijat voivat ilmoittautua mukaan osoitteessa karinkampus.artcurator.io.

Taidehanketta koordinoivan taideasiantuntija Marjo Heinon mukaan tavoitteena on löytää useita teoksia sisätiloihin sekä yksi teos pohjoisen sisäänkäynnin piha-alueelle. Taideohjelman teemaksi on valittu väylä, joka on kattoteema kampuksen taidekokoelmalle.

– Teos- ja portfoliohaun avulla etsitään ensisijaisesti jo olemassa olevia teoksia. Taiteilijoita voidaan myös valita portfolion perusteella mahdollisesti järjestettävään toisen vaiheen kutsukilpailuun, Heino kertoo.

Hakuun voivat osallistua Suomessa työskentelevät taiteilijat ja työryhmät, jotka toimivat alalla aktiivisesti ja ammattimaisesti. Teosten valinnassa painotetaan taiteellista laatua ja sopivuutta kampuksen laaja-alaiseen toimintaan.

Kampuksen taidetyöryhmä tutustuu teoskuviin kevään aikana, valitsee hankittavat teokset ja ottaa yhteyttä valituiksi tulleisiin taiteilijoihin toukokuun loppuun mennessä. Teosvalinnat julkistetaan suurelle yleisölle vuoden 2023 loppupuolella.

Lisätietoa taideohjelmasta, avoimesta teos- ja portfoliohausta sekä osallistumisohjeet löytyvät osoitteesta rauma.fi/kampuksen-taide.

Karin kampus valmistuu vuoden 2023 aikana. Hankekokonaisuuteen kuuluvat uimahalli, Hj. Nortamon peruskoulu, musiikkiopisto, liikuntahalli, nuorison kokoontumistila, kansalaisopisto sekä siihen sisältyvät kuvataide- ja teatterikoulut.

Teos- ja portfoliohaku
Taide kampuksella