Äijänsuon jalkapallostadionin valaistusta uusitaan
Uutinen
Äijänsuon jalkapallostadionin vanhat monimetallivalot vaihdetaan led-valoiksi. Työt ovat parhaillaan käynnissä, ja valaisinurakan on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan lähiviikkoina. Valaisimet käydään läpi masto kerrallaan ison nosturin avulla.
– Vanhat valaisimet on jo purettu ja uudet ovat paikoillaan. Valaisimia on neljässä noin 40 metriä korkeassa valomastossa. Seuraavaksi ovat vuorossa keskusten ja ohjausten asennukset, liikuntapaikkapäällikkö Tommi Cederberg kertoo.
Stadionin yli 20 vuotta vanhat valot tulivat tiensä päähän. Led-valoihin siirtyminen tuo mittavan energiasäästön ja parantaa myös kentän valaistusta.
– Vanhassa valaisintekniikassa oli jatkuvasti vikoja. Suurin osa valaisimista oli jo kokonaan rikki, eikä varaosia enää ollut saatavilla. Myös valoteho oli riittämätön, Cederberg toteaa.
Valaisintekniikka käydään läpi kokonaisuudessaan eli valaisimet, johdotukset ja keskukset uusitaan. Nykyiset mastot orsineen on tarkastettu ja ne jäävät edelleen käyttöön.
– Uusien valojen myötä täysi valaistusteho täyttää Suomen Palloliiton korkeimman tason valaistusvaatimukset, Cederberg lisää.
Energiaa säästyy merkittävästi
Cederbergin mukaan stadionin vanhassa valaistusjärjestelmässä oli yhteensä 102 valaisinta. Näistä jokaisen tehonkulutus oli 2000 wattia. Uudessa kokonaisuudessa on 48 valaisinta, joista jokainen on teholtaan 1400 wattia.
– Täydellä valoteholla stadionin valaistuksen sähkönkulutus tippuu 204 kilowatista 67 kilowattiin. Jos valot ovat päällä esimerkiksi seitsemän kuukautta keskimäärin puolella teholla klo 17–21, vuodessa säästyy noin 60 000 kilowattituntia sähköä, Cederberg kertoo.
Valaistus saattaa olla toisinaan päällä myös päiväsaikaan, mutta ratkaisulle on looginen selitys.
– Peliolosuhteiden on oltava samat aina pelin alusta loppuun asti. Tästä syystä stadionin valot saattavat olla joskus päällä jo valoisaan aikaan, mikäli todetaan, että ilta hämärtyy pelin aikana, Cederberg sanoo.
Valaisinurakan hinta on noin 244 700 euroa. Urakoitsijana toimii turkulainen Tekniikka-Tuominen Oy. Valaisimet toimitti suomalainen Easy LED Oy.