Reitin käyttöaika

Reitillä saa ratsastaa vuosittain 16.2.–31.10. välisenä aikana. Marraskuun ja helmikuun välisenä aikana alue on Rauman Metsästysseuran käytössä ja tuolloin ratsastaminen alueella on kielletty.

Reitti on tarkoitettu kaikkien ratsastajien ja hevostoimijoiden käyttöön. Esimerkiksi ratsastuskoulut voivat tarjota omia ratsastuspalvelujaan reitillä. Reitillä ei ole käytössä varausjärjestelmää.

Ratsastusreitti ja pysäköintialue

Ratsastusreitille saavutaan Rokintietä pitkin. Ratsastusreitin pysäköintialue sijaitsee Säikäntien alussa ja se on mitoitettu kuudelle hevostraileriyhdistelmälle. Lisäksi pysäköintialueella on 7 autopaikkaa. Ajoneuvoyhdistelmät tulee pysäköidä niin, että muut pääsevät ajamaan ohitse.

Ratsastusreitin lähtöpiste on pysäköintialueella. Reitti on viitoitettu ja merkitty puihin oranssein maalimerkein. Ratsastuksen kiertosuunta on myötäpäivään. Ratsastusreitin kokonaispituus on 3,8 km, mutta halutessaan voi ratsastaa lyhyemmän joko 1,3 km tai 2,5 km pituisen lenkin. Eri pituisia lenkkejä voi myös yhdistellä toisiinsa.

Reitillä voi edetä käynnin lisäksi myös ravissa tai laukassa, jos olosuhteet sallii. Reitin keskiosaan on rakennettu varsinainen laukkaosuus, jonka pituus on 320 m. Laukkaosuudella ratsukolla on turvallisempaa edetä vauhdikkaammin, koska väylällä on pitävä kivituhkapinta ja paremmin tilaa (kavioura on 2 m leveä). Laukkaosuudella kävely on kielletty ja ulkoilijat on ohjattu kulkemaan laukkasuoran ohi toista reittiä.

Reitin yhteiskäyttö

Jokainen liikkuu reitillä omalla vastuulla. Reitin käyttäjien on hyvä huomioida, että reitillä ei ole talvikunnossapitoa eikä valaistusta.

Ratsastusreitillä on kävely ja koiranulkoilutus sallittua, mutta koirat pitää olla kytkettyinä.

Maastopyöräily reitillä on kielletty, koska hevoset saattavat pelästyä niitä.

Ratsastusreitin säännöt:

  • Ratsastus on sallittua 16.2.-31.10. välisenä aikana.
  • Kuljet reitillä omalla vastuullasi. Reitillä ei ole talvikunnossapitoa eikä valaistusta.
  • Reitti on tarkoitettu ratsastamiseen. Kävely ja kytketyn koiran ulkoilutus on sallittua.
  • Maastopyöräily reitillä on kielletty.
  • Reitillä ratsastuksen kiertosuunta on myötäpäivään, vain yhdyspolulla on sallittua liikkua molempiin suuntiin.
  • Käytä ratsastaessa ja hevosta taluttaessa turvavarusteita.
  • Käytä pimeässä ja hämärässä heijastimia ja valoja.
  • Hevosten käsittelyssä tulee noudattaa hyviä hevostaitoja ja hevonen tulee olla hallittavissa.
  • Reitillä voi omat ratsastustaidot ja olosuhteet huomioiden edetä käynnin lisäksi myös ravissa tai laukassa.
  • Reitin keskiosassa on 320 m pitkä laukkasuora, jossa ulkoileminen on kielletty.
  • Ohita kohtaamasi hevonen tai muu kulkija käynnissä ja tervehdi ääneen.

Toimintaohje: Ratsastajan loukkaantuminen ja/tai hevosen karkaaminen

Jos ratsastaja loukkaantuu:

Tarkista tilanne: Varmista, että loukkaantunut ratsastaja on turvassa ja pois hevosen läheltä. Jos ratsastaja on tajuissaan, varmista, ettei hänellä ole vakavia vammoja.

Soita apua: Jos ratsastaja on tajuton tai ei pysty liikkumaan, soita hätänumeroon 112.

Anna ensiapua: Jos osaat, anna ensiapua loukkaantuneelle. Älä liikuta häntä, jos epäilet vakavaa vammaa.

Pidä rauhallisena: Pysy rauhallisena ja rauhoittele loukkaantunutta.

Jos hevonen karkaa:

Pysy rauhallisena: Älä juokse hevosen perään, sillä se voi pelästyttää hevosta lisää.

Ilmoita tallille: Kerro tallille tai ratsastuskeskukselle, että hevonen on karannut.

Etsi hevonen: Yritä löytää hevonen rauhallisesti ja kutsu sitä nimeltä. Pyydä lisäapua etsintään.

Ilmoita viranomaisille: Jos hevonen on vaarassa joutua liikenteeseen, ilmoita poliisille (112).

Lisätietoja antavat

  • Kouru Auli

  • Kouva Minna