Harrastamisen malli
Harrastamisen Rauman malli on Rauman toteutus valtakunnallisesta Harrastamisen Suomen mallista. Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastustarjonta on valittu lasten ja nuorten toiveiden mukaan.
Syksyn 2024 harrastuskerhot jäävät joulutauolle viikon 50 jälkeen. Kerhot jatkuvat 13.1.2025
Harrastamisen Rauman malli jatkuu taas. Liitteenä uusi kevään 2025 lukujärjestys.
Harrastuskerhot ovat suunnattu 1.-9. -luokalaisille.
Kaikki kerhot ovat maksuttomia.
Huom! Kerhot ovat suunnattu 1.-9. –luokkalaisille, vaikka suurin osa kerhoista on merkattu 3.-luokkalaisista ylöspäin.
Suurin osa 1.-2. –luokkalaisista osallistuu järjestettyyn iltapäivätoimintaan ja toiveena on, että iltapäiväkerhopäivänä ei osallistuttaisi harrastuskerhoihin.
On kuitenkin mahdollista, että iltapäiväkerhopäivän jälkeen osallistutaan harrastuskerhoon, jonka jälkeen ei palata enää iltapäiväkerhoon. 1.-2. –luokkalaiset voivat osallistua kerhoihin, jotka ovat suunnattu 3. –luokkalaisille.
Ilmoittautuminen
Kaikkiin kerhoihin ilmoittaudutaan omalla lomakkeella Lyyti-palvelun kautta.
Kulkeminen harrastuksiin
Osa harrastuksista järjestetään koulujen tiloissa, mutta osa harrastuksista sijaitsee pidemmän kulkumatkan päässä.
Jos harrastusmatka on pitkä tai matka on muuten haastava kulkea, on osallistujilla mahdollisuus hakea maksutonta paikallisliikenteen korttia.
-
Elonen Iida
Liikuntakoordinaattori
Puh. 044 403 6395
iida.elonen@rauma.fi